Viime viikonloppuna osallistuin ylläolevaan seminaariin, jossa teemana oli maskuliinisuus ja sukupuolten välinen väkivalta. Seksuaali- ja perheväkivalta on myös Perussa järkyttävän yleistä, minkä olen saanut todeta työkavereiden kanssa jutellessani sekä etenkin perhekäyntien yhteydessä. Kamalinta asiassa on se, miten tavallisena sitä pidetään. Tällä hetkellä varmaan ainoa valtion tarjoama sosiaaliapu on Naisministeriön (kyllä, Perussa on sellainen) perustamat hätäkeskukset joihin uhrit voivat mennä. Ne eivät kuitenkaan kuulemma toimi kovin hyvin, sillä jonotusajat ovat pitkät. Vaikka uskaltautuisikin poliisille, etenevät jutut harvoin tuomioon asti.
Kysyin yksi päivä työkaverilta, mikä olisi paras tapa toimia, kun eräs äiti oli kertonut minulle miehensä väkivaltaisuudesta. Työkaverini on vuosikaudet tehnyt töitä aiheen parissa Limassa, ja kysyi heti että minkälainen naapurusto on, onko äidillä paljon ystäviä. Heillä oli kerran ollut tapaus, jossa naapurin naiset olivat järjestäytyneet perheväkivaltaa vastaan, ja hankkineet kaikki pillit. Joka kerta kun jonkun kodissa alettiin väkivaltaiseksi, perheen äiti puhalsi pilliin ja naapurit tulivat apuun...
La semana pasada participe en un foro sobre masculinidades y violencia de genero. Es un tema importante, el problema de violencia de genero es demasiado común no solo en el Perú sino en todos los países. El foro fue interesante y muy informativa, sobre todo escuchar las experiencias de las ONGs que trabajan con el tema. Lo que yo esperaba era discurso entre el público y los invitados, que casi no existía. Una pena. Mi compañera del trabajo, Elisabeth, hablo sobre la violencia sexual hacia las trabajadoras del hogar. Un tema interesante también fue el Proyecto Macho, que trabaja con los agresores.
