Huancayo

Last weekend I went for the first time to the sierra. The place is called Huancayo, and it is about 8hours-bus ride away from Lima. I went there with my Finnish flat mate Linda and some of the girls from her class (Linda is teaching English at the Casa de Panchita). One of the girls is from Huancayo but she moved to Lima couple of years ago because of work. (Many of the girls are originally from the sierra, but since it is difficult to find work there, the parents often send their children to Lima (usually to their relatives) where they work in domestic services.)

We travelled by night which was good, because that way I didn´t have to see how high we were driving..Huancayo lies at the altitude of 3260m, but before getting there we had to go up to almost 5000m, and although I took some altitude pills and drank lots of mate, I did feel a bit dizzy for couple of hours.

In Huancayo there is a huge market every sunday. I could have spent the whole day there shopping, so much traditional handicraft, bags, clothing etc. The winter is coming so I bought some things to keep me warm at home (a blanket and shoes made from sheep´s wool and an alpaca poncho)!

The next trip will be in two weeks. Me and Linda are going Cusco-Puno-Lake Titicaca-La Paz for 10 days. Can´t wait!

Työstä

Huomenna tulee kuukausi täyteen täällä Limassa, kovin menee aika nopeasti...

Työssä alkaa pikkuhiljaa olla sellanen olo, ettei koko ajan tarvitse kysyä mitä nyt tehdä. Mulla on nyt sitten kolme projektia jossa oon mukana, kerron nyt lyhyesti mitä missäkin tehdään.

Luku- ja kirjoitustaito - projekti kohdistuu Liman valtionkouluissa opiskeleviin n. 9-12-vuotiaisiin kotiapulaisiin. Me käydään eri puolilla kaupunkia kouluissa pitämässä semmosta kirjotustaito-kilpailua, jonka avulla yritetään selvittää, kuinka moni lapsi missäkin luokassa tekee kotitöitä muualla kun omassa kodissa. Alla yksi kouluista jossa kävimme.

One of the schools we visited

Monet viidesluokkalaiset eivät edes tajua tekevänsä töitä (kaikki ei saa työstä palkkaa, varsinkin jos "työnantaja" on sukulainen, yleensä isoäiti, täti tai kummitäti), joten meidän tehtävänä on jutella lasten kanssa ja kysellä kenen kanssa he asuvat, tekevätkö töitä kodin ulkopuolella ja maksetaanko heille siitä. Yksi 11-vuotias tyttö kertoi mulle hoitavansa tätinsä neljää lasta lähes joka päivä (nuorin oli 2-vuotias). Rahaa hän ei saa mutta ruokaa kyllä, ja vaatteita. Kun kysyin, eikö hän tosiaan saa mitään palkkaa työstään, hän vain sanoi ymmärtävänsä että ei hänelle riitä kun tädin täytyy ruokkia jo 4 lasta. Aika hurjaa...Lasten kaa on kuitenkin ihana työskennellä, ne on hirvittävän uteliaita mua kohtaan, tosin kaikki luulevat että oon Jenkeistä ja pyytävät puhumaan englantia. Yks päivä aloin puhua luokan edessä suomea ja 30 lasta jäi tuijottamaan mua suu auki.

Ágata talking with the girls

Rosa, me and Linda

Toinen projekti jossa olen mukana on suomalaisen Naisasialiitto UNIONIn koordinoima seksuaalikasvatus-projekti. Siinä liikutaan Liman iltakouluissa, joissa suuri osa opiskelijoista on kotiapulaisia. Tämäkin työ on ollut tosi antoisaa, teema on tietysti sellanen mikä saa teinit hihittämään, mutta työkaverit osaavat homman tosi hyvin (mukana on pieni näytelmäpätkä) ja tunnelma on lepposa. Ekalla kerralla puhutaan lähinnä siitä, miten jokaisella on oikeus omaan kehoon ja keskustellaan siitä, minkälainen on unelmapartneri. Seuraavalla kerralla käydään sitten läpi sukupuolitauteja ja muuta. Täällä ei valtionkouluissa pidetä seksuaalivalistusta ollenkaan, joten ¨nuorilla on aika vaihtelevia käsityksiä asiasta. Oppilaat saa laittaa paperille myös kysymyksiä, johon me sitten myöhemmin pyritään vastaamaan. Kysymykset koskee yleensä aika perusasioita, mutta sellaisiakin on kuten "onko olemassa rakkautta ensi silmäyksellä" ja "miksi pojat aina haluavat monta tyttöä eivätkä voi tyytyä yhteen".

Kolmas ja viimeinen projekti jossa oon on lähinnä sunnuntaisin, kun kotiapulaisilla on vapaapäivä ja he tulevat Casa de Panchitaan. Mä touhuan lasten kanssa, eli 11-14-vuotiaiden kotiapulaisten ryhmässä. Muut ohjaajat ovat yhtä sosiologia lukuunottamatta kaikki psykologian opiskelijoita ja todella mukavia. Meillä on pari kertaa viikossa kokouksia jossa valmistellaan viikonloppua, ja valmisteltavaa riittää kun lapset ovat paikalla 10-17 eli koko päivän.

Tänä tiistaina kävin ekaa kertaa vierailemassa San Juan de Miraflores (linkki vie Wikipedian artikkeliin kaupunginosasta), jossa monet kotiapulaistytöt asuvat. Se on alue, joka on sellaisia kyhättyjä hökkeleitä vuoren rinteellä, ja asuinolot hyvin vaihtelevia. Joissain on perusasiat kunnossa, mutta monilla ei ole sähköä tai juoksevaa vettä, ja kattona on usein vaan pellinpalasia. Käytiin neljän tytön kotona juttelemassa. Yksi oli raskaana ja piti tarkistaa, että hän käy säännöllisesti lääkärissä ja hoitaa myös koulun, toinen ei ollut vähään aikaan käynyt Casa de Panchitassa ja käytiin tarkistamassa että kaikki on kunnossa, ja kaksi tyttöä olivat uusia tuttavuuksia joten kävimme esittäytymässä perheelle ja juttelemassa tyttöjen kanssa.

Tämä oli ehkä se mistä kaikista eniten olen täällä tykännyt tähän asti, käydä vierailuilla tyttöjen kotona. Siinä on mahdollisuus tutustua heihin paremmin, nähdä miten he asuvat ja tavata perhettäkin. Kuulin jo ensimmäisen päivän aikana monta järkyttävää tarinaa jotka pistää todella vihaiseksi ja surulliseksi, varsinkin kun kyse on niin nuorista tytöistä...Tätä tämä nyt sitten on. Vierailuja tehdään aina kerran viikossa ja ilmoitin jo, että tulen mukaan aina kun vaan pääsen.

Trabajadores del hogar en Peru

Para los que saben castellano, hay un artículo sobre las trabajadoras del hogar en un periodico peruano. El domingo fue el dia nacional de las trabajadoras del hogar en Peru y en la Casa de Panchita hubo una celebración durante todo el dia, muy interesante y MUY divertido, con musica y bailes peruanos, teatro y mucha gente!


Here is information in English about Casa de Panchita, the NGO where I´m working here in Lima.

Maa järisee ja muuta viikolla tapahtunutta

Ensimmäinen viikko Limassa on ollut varsin tapahtumarikas ja mennyt hurjan nopeasti. Sen jälkeen kun on asunut vuoden Klaukkalassa metsän reunalla (tai missä tahansa Suomessa...), on muutos kahdeksan miljoonan ihmisen kaupunkiin aikamoinen. Liikenne, autojen tööttäilyt, yleinen melu ja pakokaasut vaativat totuttelua, mutta eiköhän tämä ajan kanssa parane. Onneksi hiljaisuus ei ole kovin kaukana, ja vapaapäivinä pääsee karkuun kaupungin vilskettä..

Lupasin laittaa kuvia kämpästä, tässä pari kattoterassilta. Tuo puutalo on keittiö, toisessa puutalossa oikealla on kaksi makuuhuonetta.

Our kitchen and the terrace

Perjantaina lähdettiin siis vähän tuulettumaan kaupungin ulkopuolelle. Täällä on kesä lopuillaan, ja alkaa olla viimeiset mahdollisuudet päästä rannalle. Mentiin Anconiin, joka on n. 50 km Limasta pohjoiseen. Perille saavuttuamme makasin ensimmäiset pari tuntia vaan ulkona ja kuuntelin meren kohinaa. Katseltiin auringon laskua, ja ehdin juuri ja juuri hakea kameran ja ottaa siitä kuvan. Täällä aurinko laskee suoraan alas todella nopeasti, ja pimeä tulee jo kuuden aikaan illalla. Aika hurjaa, kun varsinkin kesällä pimeään yhdistää yön, mutta sitten huomaakin että ilta on vasta aluillaan.

Miramar in Ancon

Perjantai-yönä heräsin yhtäkkiä siihen, että maa tärisi ja huonekalut kolisivat. Aika nopeasti ymmärsin että tämä on varmaan maanjäristys, vaikka tuntui aika epätodelliselta. Kaveri hyppäsi sängystä ja huusi vaan että juokse ulos, joten mentiin sitten äkkiä terassille, jolloin värähtely sitten jo loppuikin. Odoteltiin jonkin aikaa ja juteltiin naapureiden kanssa jotka olivat myös lähteneet ulos taloistaan. Järinä oli kuitenkin aika pieni, ja palasimme takaisin sisälle.

Aamulla olimme jo hereillä kun alkoi taas tärisemään, ja mietin jo itsekseni että tämmöistäkö täällä nyt sitten on, rampataan ulkona kun talo heiluu vähän väliä. Sekään ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Pieniä värinöitä tapahtuu kuulemma aina välillä eikä näissäkään onneksi ollut kukaan loukkaantunut (myöhemmin kuulin että keskus oli ollut hieman Liman ulkopuolella, ensimmäinen järistys oli 4,3 ja toinen 5,3 Richteriä), isommat ovat todella harvinaisia. Eli kunnossa ollaan! Tulipahan nyt sitten maanjärähtelykin koettua..Naapuri ihmetteli että oliko tosiaan minulle ensimmäinen kerta, täällä ne ovat niin tavallisia. Sanoin että meillä Suomessa ei suurempia luonnonmullistuksia tapahdu...

Lauantaina oli siella rannalla naapuruston puutarhajuhlat ja paljon perulaista ruokaa, juomaa, musiikkia ja tanssia. paasin itsekin vahan tanssahtelemaan, hauskaa oli!

Tänään oli kansallinen kotiapulaisten päivä, ja Casa de Panchitassa oli juhlat päivän kunniaksi. Päivä venyi 10-tuntiseksi, mutta hauskaa oli! Oli perinnelauluja ja -tansseja, teatteria ja muita esityksiä. Ihmiset tulivat taas hieman tutummiksi ja alan pikkuhiljaa muistaa nimiäkin. Tiistaina alkaa uudet projektit. Olen nyt sitten kahdessa: suomalaisen Unioni naisasialiiton rahoittama seksuaalikasvatusprojekti keskittyy iltakouluihin, joissa suuri osa opiskelijoista on kotiapulaisia. Toinen jossa olen mukana on lasten lukutaitoprojekti, eli kierrämme kouluissa auttamassa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan. Paljon siis Limassa matkustelua luvassa...

Limasta - Desde Lima

No niin, täällä sitä nyt sitten ollaan. Tulin tosiaan torstaina Limaan, ja täytyy ihan pinnistää muistaakseen että montako päivää täällä on ollut. Yksi yö jäi tosiaan aikaeron jälkeen väliin, täällä ollaan siis 6 tuntia Suomea jäljessä...vai onko 7? Enpä ole ihan varma. Mutta heti ensimmäisenä kerron hyvän uutisen eli sen että olen löytänyt talosta nettiyhteyden. Menin eilen illalla meseen ja ihmettelin miksei kukaan ole paikalla, kunnes tajusin että siellä on kello neljä aamulla tai jotain...eiköhän tähän vielä totu :)

Minua oli siis kentällä vastassa yksi Casa de Panchitan työntekijä sekä suomalaiset Anne ja Linda, joiden kanssa asun täällä. Oltiin tyttöjen kanssa ulkona heti ensimmäisenä iltana (täytyyhän sitä jetlagia tasoittaa :D ), eilen oli kaikki paitsi ruokakaupat kiinni joten meni päivä ihan hengaillessa. Tänään mennään keskustaan, ja illalla näen perulaista Rosaa, joka oli Turussa viime vuonna vaihdossa. Ympäri käydään ja yhteen tullaan..

Kämppä on tosi kiva, huone on vähän niin kun pieni yksiö omalla kylppärillä, ja keittiö on kattoterassilla tämmöisessä pienessä puutalossa, vähän semmosta mökkitunnelmaa.

Saludos desde Lima!

Los primeros dias han pasado muy rapido, aunque no he hecho nada especial. Es semana santa,asi que esta todo cerrado (mejor para mi, tengo tiempo para descansarme!). El tiempo esta perfecto, max 30 grados y sol/nublado. 

Linda y Anne, mis compañeras de piso, ya llevan unas semanas aqui y conocen la zona donde vivimos, asi que ha sido muy facil encontrar los sitios :). Esta noche he quedado con una amiga de aqui que estuvo en Turku de Erasmus. El mundo es un pañuelo...Mañana se acaban las vacaciones y empiezo a trabajar. 

Bueno, solo queria deciros que estoy viva y todo va bien, ya os contare mas otro dia!

Time flies in good company...

Now finally something in english...

Sunday was my last day in Spain. In the morning I took the train from Lleida to Barcelona, where I was supposed to catch a plane to Madrid (the train was full, that´s why I had to fly) and from there to Helsinki via Frankfurt. I missed my flight cause I thought the plane would leave at 15.10 when it was the time of arrival...So they told me at the airport they wouldn´t take me on board, but in the end I could change my flight and leave on time. 

In the plane I sat next to a spanish pilot and we started to chat. He had some friends in Finland and told me also about his trip to Peru! It´s always nice to travel when you have someone to talk with, the time goes so much faster...Anyway, when we got to Frankfurt I got invited to have dinner with him and his collague, and in the end 4 hours waiting didn´t seem that long after all! The guys were really nice and it was too bad I couldn´t stay longer but had to go back to the airport, although I was quite relieved when I finally arrived in Helsinki and got home after spending 17 hours travelling..

In the morning when I woke up in Lleida I never would have thought that in the end of the day I would be having dinner with a spanish and a british pilot in a hotel restaurant in Frankfurt. Life is full of surprises!

Pyreneillä

Viivyin Barcelonassa siis pari paivaa, ja maanantaina tulin tanne Lleidaan. Ekat paivat meni ihan vaan hengaillen, ja eilen paasin yllattaen laskettelemaan Pyreneille! Parilla ystavallani oli vapaapaiva, joten he kysyivat josko minakin haluaisin lahtea. Lomalaisena olen kaikelle ohjelmalle avoin, joten aamuseitsemalta suuntasimme Cerleriin, joka on on parin tunnin ajomatkan paassa Lleidasta.


Olen kerran aikaisemmin kaynyt laskemassa taalla pain, mutta eilinen oli ehdottamasti huippu! Rinteissa oli myos paljon metsaa jossa sai laskea rauhassa, ja sitten vahan vaikeampaakin..Aurinko paistoi ja nautin kovasti paastessani pitkasta aikaa suksille! Ja ne nakymat..Nousimme reilun 2800 metrin korkeuteen, ja olimme ihan Espanjan korkeimman vuoren Aneton vieressa.


Yhden kerran piti pysahtya keskelle rinnetta, kun alasmeno naytti liian hurjalta (melkein pystysuoraa ja osittain jaista), joten piti viittoa kavereille alas etta tasta en laske. Tuli vahan typera olo seistessa keskella rinnetta suksien kanssa, mutta hetken harkinnan jalkeen siirryin viereiseen rinteeseen ja paasin turvallisesti alas. Paasen siis lahtemaan kahdella ehjalla jalalla Peruun ensi viikolla, jei! Reilun viiden tunnin laskemisen jalkeen (yksi kahvi valissa) saimme tarpeeksi (jalat alkoivat jo painaa), pakkasimme tavarat ja menimme alas Benasqueen syomaan. Illalla kylla uni maistui!