Cancas

Pohjois-rannikon suosituin lomakohde on varmaan Mancora, surffikylä joka täyttyy kesäkaudella kaikenmaalaisista turisteista. Kylä on täynnä hotelleja, ravintoloita, baareja, surffareita ja hippejä. Minua paikka ei kovinkaan paljon houkuttanut, lähinnä siitä tuli kaoottinen fiilis. 

Ne jotka kaipaavat rauhallista lomaa, suosittelenkin Cancasia, joka on 25km Mancorasta pohjoiseen. 

Cancasissa on kaikki peruspalvelut, ja Plateritosista poiketen siellä on myös sähköä ja juoksevaa vettä! Ja Mamacocha, Felipen ystävän Ilichin lodge-majoitus aivan rannalla. Mamacochassa yövyimme aina Cancasissa käydessämme, ja vietimme siellä usein iltaa kavereiden kanssa. Ja jos kaipaa vähän luksusta, aivan kivenheiton päässä on Club Hotel Punta Sal, yksi alueen kuuluisimmista ja hienoimmista hotelleista, jossa voi nauttia drinkin illan päätteeksi.

Mamacocha

Rannalle ajautuu kasoittain siemeniä, joita voi hyödyntää koruissa. Rei'itystä varten hankimme pienen poran, joka on erittäin kätevä. Nyt voimme valmistaa osan materiaaleista itse. Jee!

The waves throw a huge amount of seeds (and other stuff..) to the beach, which you can use for jewelry. We bought a drilling machine to make holes in the seeds, and now we can make the material ourselves. Yei!

Pohjoisen rankka elämä verottaa

La vida durísima del norte

Cancasista lähdimme päiväretkelle Mancoran lähellä sijaitsevaan laaksoon. Kuivametsä-maisemat olivat upeat, ja joen vesi mukavan lämpöistä, vähän niinkuin kuumassa lähteessä olisi ollut.

From Cancas we did a day trip to a valley near Mancora. The scenery was beautiful, dry forest and small rivers with nearly hot water...

Plateritos

Kuukausi pohjoisen rannoilla ja metsissä meni lentäen, nyt ollaan taas takaisin kaupungin vilskeessä. Aurinkoiset päivät ja auringonlaskut rannalla ovat vaihtuneet pilvisiin aamuihin, autojen tööttäilyyn ja yleiseen sekamelskaan. Luonnonrauhan näkee nyt vain kuukauden aikana ottamissa kuvissa...

Kuukausi meni lähinnä kolmessa paikassa: Plateritos, pieni kylä jossa Felipen järjestö CEATA työskentelee ympäristökasvatuksen ja metsityksen parissa; Cancas, isompi kylä Plateritosista etelään, jossa Felipen yhdellä ystävällä on lodge-majoitusta rannalla, ja josta löytyy myös tori, rautakauppa ja muut palvelut (Plateritosissa on ainoastaan señoran Julian puoti) sekä Organos, joka on kalastaja/surffikylä vähän Mancorasta etelään. 

Plateritosissa peruspäivä alkoi 7-8 aikaan aamulla, ensin uimaan ja sitten aamupalalle. Nuotio oli sytytettävä äkkiä, sillä hyttyset olivat aika ärhäköitä heti aamusta. Ja sitten uimaan! Sadan metrin päästä löytyy luonnon omia uima-altaita, eli isoja kivenlohkareita rannan tuntumassa, jotka keräävät veden pieniksi altaiksi. Mukava tapa aloittaa aamu!

Aamurutiinien jälkeen suuntasimme kasvipuutarhalle, jossa oli aina kaikenlaista puuhastelua: siementen keräämistä, kuorimista, istutusta ja kastelua. Kaikki siemenet jotka syömistämme hedelmistä ja vihanneksista löytyi, päätyivät aina multaan. Parin päivän päästä mullan alta nousi pientä nuppua, ja kuukauden päästä monet hedelmäpuiden taimista olivat jo 20cm:n pituisia. Aikamoista!

Apulaisina puuhastelussa meillä oli välillä kasvipuutarhan työntekijän Edwinin lapset sekä joskus myös naapurin lapsia, jotka tulivat usein viettämään aikaa puutarhalle. Lapset ovat jo ihan eksperttejä kasvien istuttamisessa ja eri puulajeissa, tietävät enemmän kuin monet aikuiset! Aina välillä kävimme uimassa, kävelyillä metsässä, tai teimme koruja alkavaa kouluvuotta varten. 

Lintubongailua kukkulalla

Birdwatching on the hill

Koti rannalla

Home at the beach

Kasvien lisäksi puuhastelin korujen parissa. Materiaaleja löytyi rannalta roppakaupalla, ja istutukseen tarkoitetuista siemenistä irtautui myös minuun käyttööni joitakin. Pidin myös muutaman korutyöpajan paikallisille naisille, joissa he oppivat perustaidot korujen valmistukseen. Tarkoituksena oli tarjota heille vaihtoehto elinkeinon saamiseksi, sillä alueella on todella heikot työllisyysmahdollisuudet - naisille vielä miehiä vähemmän. Jos jotain haluaa tehdä, on alettava yksityisyrittäjäksi. Ainakin kaksi naisista innostui tekemään koruja myyntiin, ja kesällä odotan ensimmäistä tilausta Suomeen myytäväksi!

Naistenpäivän korutyöpaja

Handicraft workshop for International Women's Day

Mayra ja itsetehdyt korut. Mayra oli työpajan innostunein ja lahjakkain tekijä, ja korujen teosta on nyt muodostumassa osa perheen elinkeinoa. 

Mayra and her seed jewelry. 

Naistenpäivän kunniaksi istutettiin perulainen Hualtaco-puu

For the international women's Day we planted a Peruvian Hualtaco tree

Trip to North

Olen nyt ollut melkein 3 viikkoa taalla Pohjois-Perussa. Mutta ennen kun kerron enempaa elamasta taalla, tassa hieman kuvia reissun varrelta, Limasta Plateritosiin, Tumbesiin, 1200km...

I have now spent almost 3 weeks here in the northern Peru. But before I tell you more about that here are some pictures from the trip we did from Lima to Plateritos, Tumbes. 1200 km...

Maisemat Limasta lahdettaessa

Leaving from Lima

Laakso Lima lahella
Crossing a valley near Lima

...ja taas aavikkoa...

...and desert again...

Ja vihdoin, Plateritos! Oikeassa alareunassa olevassa talossa me nukutaan.
And finally, Plateritos! The house down and right is the one we sleep in.

...Ja tahan maisemaan herataan aamulla.

And this is the view I have every morning when I wake up!

Advanced handicraft

So exciting! Last week I finished my first "faja". The colours are all natural, extracted from Peruvian plants and trees. The red is made from the small insects you find in the Tuna cactus.

This is my third faja, it is already one step more advanced. In order to get the patterns you have to pick the strings one by one. There are five different combinations that you repeat over and over again. The work takes ages, and you really need to concentrate to get the right pattern. The experience makes you respect the local weavers even more than before,you will propably never bargain again no matter what price they ask you to pay :D.

This weekend I am leaving my room, packing my bags and heading to north again. I will spend the next month in Tumbes, something like work holiday. The idea is to slowly start a handicraft workshop for the local women there, and I am going there to see the starting part. At the same time I want to learn dyeing with natural colours. We will be surrounded by nature, so there is a huge variety of colours right in our backyard. 

Yesterday was kind of my last sunday at the handicraft workshop. I say kind of, because I´m going back there in March after my trip to Tumbes. I´m so happy to see how the same women join the group every sunday, this means they are really commiting their time to it. And it makes me relieved to hear that another Finn is going to continue the work; Saija did her voluntary service in La Casa de Panchita last year, and has come back for another 6 months, though not to Panchita. Although she won´t be able to spend all her sundays at the workshop, it was so great to hear she would help there every now and then! 

And talking about advanced handicraft, for my last day I got a beautiful present from my friend Zenayda, who also sent some of her products to Finland last Christmas. And you will see more in Maailma kylässä-festival which will be held in May in Helsinki.

Kutomista perulaisittain- Weaving like Peruvians

Perun käsityökulttuurista hullantuneena aloitin viime viikolla Liman Museo nacional de la culturassa kankaankudonta-kurssin. Tyyli on perinteinen telar de cintura (telar=kutoa, cintura=vyötärö), jota Perussa on käytetty jo tuhansien vuosien ajan: kangasta kudotaan vyötäröllä olevasta palikasta, ja toinen puoli sidotaan vaikka puuhun (kotona on pitänyt tyytyä sängynpäätyyn).

Meitä on ryhmässä 15 osallistujaa, ja hauskaa on se että kaikki ovat yhtä innoissaan käsitöistä. Töissä työkaverit naureskelevat mulle kun kuljettelen aina kankaita ja lankakeriä ympäri toimistoa (musta on tullut se jolta pyydetään apua kun työvaate hajoaa tai jos johonkin aktiviteettiin tarvitaan käsityötarvikkeita). Meidän kurssilla kaikki oon ollut yhtä hurmoksessa kun päästiin kutomaan: riemunkiljahduksia ja myöhemmin myös tuskanhuutoja kuului vähän väliä. Kurssia pidetään museon sisäpihalla, josta meitä tultiin häätämään kun oltiin siellä vielä puuhastelemassa tunti sulkemisajan jälkeen...

As you propably have noticed already, I´ve been really excited about the Peruvian handicraft culture. My new hobby that I started last week is weaving, the old traditional style: you weave the fabric starting from a stick wrapped around your waist.

Tästä se alkaa...This is how it begins...






Jatkuu - To be continued...

Handicraft Workshop at La Casa de Panchita

As I´ve told before, we started a handicraft workshop at La Casa de Panchita couple of months ago. We have learned all kinds of handicrafts with the help of our professor Carmen, who will also be the responsable for the workshop when I leave.




During january we have been making jewellery (bisuteria) from seeds, shells and glass pearls. The girls have been really excited to make their earrings, necklesses and bracelets, and at the same time they have been able to use their creativity and make their own designs. All the girls - including th professor - work in domestic service, so the only day the have free is sunday. The work is very physical and the days long, and that is propably why many girls find the handicraft workshop a good way of relaxing, and the same time they can chat with the other girls, too. Then there are some who use their new skills to earn some extra money, which is also part of the idea why we started the workshop in the first place.

Since we found so much talent in the group, we decided to start to sell the products to other girls, too. Yesterday we organized our first "miniferia de bisuteria"!

Carmen the professor


The products


Seeds: Tahua and Asai


After the miniferia we were offered the possibility of selling our products at La Casa de Panchita, not only on sundays but every day! We are now looking for possibilities to widen our market, let´s hope something comes along!

Vielä kerran Pamplonaan

Saavumme työparini kanssa poukkoisen bussimatkan jälkeen perille señora Victorian luo. Olemme tulleet pitämään vanhustenhoito-koulutusta Pamplona Altaan, joka on yksi Liman pueblo jovenista: suurin osa hiekkavuorten keskellä sijaitsevista tonteista on hankittu valtaamalla, ja alueen uusimmat osat ovat vain kymmenen vuotta vanhoja. Massamuuton kokivat Pamplonan lisäksi myös muut Liman raja-alueet 80-90 - luvulla, kun maaseudun asukkaat pakenivat terrorismia kaupunkeihin.


Lapset leikkivät hiekan keskellä pallolla ja koirat juoksevat perässä. "Buenas tardes señoritas, tulkaa sisälle" tervehtii señora Victoria. Talo on rakennettu sementistä, ja siinä on kaksi huonetta. Rakennusta on laajennettu toiseen kerrokseen, mutta muiden Pamplonan asumusten tavoin se on suoraan hiekan päällä eikä minkäänlaisten rakennusnormien mukainen.

Osa taloista on laudoista, pressuista ja pellistä kyhättyjä yhden huoneen asumuksia, joissa huoneet jaetaan väliverholla jos tilaa on. Tällaisissa taloissa asuminen on hengenvaarallista sillä Lima sijaitsee Perun rannikolla, jossa maa tärisee vähän väliä. Yksi voimakas maanjäristys ja talot voivat hautautua hiekkaan. Valtio on aloittanut ohjelman, jonka avulla Pamplonan kaltaisilla alueilla asuvat perheet voivat saada tukea talon uudelleenrakentamisessa. Apu on kuitenkin takkuillut, eikä se aina ole mennyt ihan oikeisiin taskuihin.


Puramme kurssimateriaaleja laukuistamme ja juttelemme señora Victorian kanssa. Kyselemme hänen kahden teini-ikäisen tytön kuulumisia. Perhevierailut ja äitien kanssa jutteleminen on osa työtämme. Olen ollut yllättynyt siitä, miten helposti äidit päästävät meidät sisälle koteihinsa ja uskoutuvat ongelmistaan: perheväkivaltaa, kommunikointivaikeuksia, lasten käyttäytymishäiriöitä, asunto-ongelmia, taloudellisia ongelmia, parisuhteita...Paljon keskustelemme äidin ja teini-ikäisen tyttären suhteesta, ja kommunikoinnin parantamisesta perheen sisällä. Puhumme väkivallan vaikutuksesta lapsiin ja tarjoamme muita keinoja lasten kasvattamiseen. Usein äidit haluavat vain puhua, koska ei ole ketään joille he näistä asioista voisivat kertoa. Toisaalta uskoutuminen meille osoittaa heidän luottamustaan La Casa de Panchitaa kohtaan. Vaikeimmissa tapauksissa pyrimme kuitenkin ohjaamaan perheet toisten instituutioiden tai kansalaisjärjestöjen luo, josta he voivat saada ammattiapua ongelmiinsa joissa me emme pysty heitä auttamaan.

Naisia alkaa pikkuhiljaa ilmestyä señora Victorian luokse. Aloitamme päivän koulutuksen. Naiset kaivavat kasseistaan villapaitoja, neulan ja lankaa, ja alkavat kuunnellessaan ommella pieniä kankaisia kuvioita paitoihin kiinni. Paitojen kirjailu on yksi yleisimmistä naisten töistä Pamplonan alueella.

Ennen koulutuksen alkua ehdin istua hetkeksi yhden naisen viereen ja kysellä työstä. Hän kertoo, että paidat tuodaan valmiina heille, eli naiset tekevät ainoastaan kirjailun. Kuljetukset hoitaa välikäsi, ja paidat myydään Espanjaan. Paita on tekokuitua ja koneella tehty. Ainoa käsintehty osa siinä on kirjailu, josta naisille maksetaan 50 senttiä per paita. Nyökkäilen naiselle mutta samaan aikaan en voi uskoa korviani. Murto-osa tuotteen lopullisesta hinnasta. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta, samanlaisesta vääryydestä kehitysmaissa on juttuja ympäri maailman. Niistä on kuitenkin tähän mennessä vain lukenut, mutta nyt seison huoneessa jossa näen mitä kehitysmaista tulevien tuotteiden valmistus todellisuudessa on.


Pari lasta eivät millään pysy paikallaan, ja he poukkoilevat huoneessa edestakaisin meidän puhuessa. Tulee loppukokokeen aika. Pamplonassa useat äideistä eivät osaa lukea eikä kirjoittaa, ja myös tässä ryhmässä jotkut tarvitsevat apua kokeiden täyttämisessä. Päivän päätyttyä jäämme vielä keskustelemaan señoran Victorian kanssa 13-vuotiaasta naapurintytöstä, jonka vanhemmat lähettivät tytön alle kouikäisenä mummon luokse asumaan kaupunkiin, ja nyt tytön ollessa vanhempi nämä haluavat hänet takaisin maatilalle töihin. Lupaamme keskustella tapauksesta järjestön lakimiehen kanssa.

Koulutuspäivästä on jo useampi kuukausi, ja ensi viikolla menen viimeistä kertaa työkäynnille Pamplonaan. Vapaaehtoisjaksoni loppui virallisesti tällä viikolla, mutta lupasin olla töissä ainakin kuun loppuun ja lopetella keskenjääneitä juttuja.


Perhekäynnit ovat olleet ehdottomasti antoisimpia hetkiä koko vapaaehtoisjaksoni aikana. Työparini ja minä olemme viimeisen kymmenen kuukauden aikana käyneet lukuisat kerrat Pamplonassa, ja olemme perheiden äitien kanssa jo ehtineet käydä toisillemme tutuiksi. Keskusteluiden ja koulutusten lisäksi olemme eksyneet, yrittäneet etsiä yhden tytön kotia josta olin muistanut kirjoittaa vain etunimen, pysähtyneet juttelemaan naapurin kanssa kun etsimämme perhe ei ole kotona, paenneet haukkuvia kulkukoiria, kieltäytyneet hylätyistä koiranpennuista, joutuneet vauvanvahdeiksi 17-vuotiaan äidin jätettyä vauvan alle kouluikäisten sisarusten huostaan, nauraneet señora Rufinan itseironisille vitseille siitä miten hänestä ei ole kauppiaaksi, ja lopulta ostaneet señora Rufinan tekemää kiisseliä hänen vihdoin ja viimein hankittua keittovälineet ja perustettua katukeittiön.